AJANKOHTAISTA
   
 

PIÄLLYSMIES RY SUUNTAA JO UUTEEN OHJELMAKAUTEEN 

EU-ohjelmien uusi rahoituskausi 2014-2020 häämöttää jo Leader -toimintaryhmillekin, joita Piällysmies ry seudulla edustaa. Toiminta-alueen asukkailla, järjestöillä ja yrityksillä on mahdollisuus päästä vaikuttamaan uuden ohjelmakauden sisältöön ja toimintamalleihin jo lähikuukausien aikana. Piällysmies järjestää kuntakohtaisia yleisötilaisuuksia ja ideariihiä sekä kyselyitä - joihin kaikki maaseudun kehittämisestä kiinnostuneet voivat osallistua. Piällysmies ry:n toiminta-alueeseen kuuluvat Savonlinnan maaseutualueet, Kerimäki, Punkaharju, Enonkoski ja Heinävesi. Piällysmies ry hakee lähitulevaisuudessa myös uutta toiminnanjohtajaa, joka pääsee ensi töikseen mukaan uuden ohjelmakauden suunnitteluun.  

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma rahoittaa Leader -ohjelmastaan Piällysmiestä kaudella 2007–2013. Kuluvalla rahoituskaudella hankehakemuksia on tullut Piällysmies ry:lle kiitettävän aktiivisesti, joten rahoituksen hakijoita ohjataan jo hakemaan hanketukea suoraan ELY-keskuksesta, muista rahoituslähteistä tai odottamaan tulevaa ohjelmakautta.    

PIÄLLYSMIES RY:N HALLITUS 
Lisätiedot puheenjohtaja Asko Hirvonen, p. 0400 745 714 tai hirvonenasko@gmail.com


Voimistuvat Kylät - yhteistyössä seminaari Rantasalmen Kuus-Hukkalassa 30-31.3.2012

Kutsu ja seminaariohjelma
Tietoa Voimistuvat Kylät -kampanjasta
 

   

Askel Laatuun -kehittämishanke

Yhdistys on hakenut Askel  Laatuun -kehittämishankkeen vuoden 2011 kehyksestä.  Hankkeen toteutusaika on 1.1.2012 – 30.4.2012. 

Askel  Laatuun hankkeessa aloitetaan Piällysmies ry:n kokonaisvaltaisen laadun kehittämistyö, tekemällä selkeä ja käytännöllinen toimintajärjestelmä. Toimintajärjestelmä tarkoittaa samaa kuin laatujärjestelmä, joka voi olla tutumpi kuvaus organisaation toimintojen kuvaamisesta. Lisäksi hankkeen aikana tehdään yhdistyksen oleellisimmista toiminnoista prosessien kuvaukset. 

Hankkeen projektipäällikkönä toimii Ritva Rönkä. 

  Itä-Suomen kalatalousryhmä

Itä-Suomen kalatalousryhmä on uusi organisaatio, joka toteuttaa elinkeinokalatalouden kehittämistä paikallisilla hankkeilla ohjelmakaudella 2007–2013. Ryhmä toimii Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa, Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Karjalassa. Ryhmän tehtävänä on auttaa alueen toimijoita yritystoiminnan kehittämisessä, toimia alueellisena verkostona ja edistää uusien innovaatioiden ja toimintamallien leviämistä. Kalatalousryhmän esikuvana on Leader -toimintatapa. Itä-Suomen kalatalousryhmän muodostavat alueen 11 Leader -ryhmää, joista Piällysmies ry toimii hallinnoijana.

Aktivaattorin tehtävänä on toteuttaa Itä-Suomen kalatalousryhmän aktivointia, tiedotusta ja hankeneuvontaa. Aktivaattori toimii Itä-Suomen kalatalousryhmän aktivointihankkeen ”Verkot vetehen” vetäjänä. 

Aktivaattoriksi valittiin Pekka Sahama Savonlinnasta ja hän aloitti työt 13.3.2009. Pekan tavoitat numerosta 050 550 2100 ja sähköpostitse pekka.sahama@kerimaki.fi,
osoite: Pihlajavedenkuja 1 B 42, 57170 Savonlinna