tiistai / 17. syyskuuta / 2019

Ajankohtaista


Ohjelmakausi päättyy - tukieurot vähissä

26. helmikuuta / 2013

Piällysmies ry:n myöntövaltuus rahoitettaville hankkeille on käytetty ohjelmakaudella 2007-2013. Hyvin pieni summa myöntövaltuutta saattaa olla käytettävissä vielä syksyllä 2013. Hankehakemuksia on kuitenkin sisällä jo yli myöntökiintiön, joten suosittelemme uusia hankkeita suunnitteleville tahoille rahoituksen hakemista vasta tulevalle ohjelmakaudelle 2014-2020. Tämän vuoden aikana jätetyt hakemukset eivät siirry automaattisesti tulevalle ohjelmakaudelle, vaan kaikkien hakijoiden tulee aikanaan hakea rahoitusta uudelleen.

Lue lisää

Hallitukselle uusi puheenjohtajisto

10. tammikuuta / 2013

Piällysmies ry:n uusi hallitus järjestäytyi maanantaina 7. tammikuuta. Hallitus valitsi vuodelle 2013 uudeksi puheenjohtajaksi Marja-Leena Hasselqvistin ja varapuheenjohtajaksi Esko Oksan. Muut hallituksen jäsenet
ovat Jouko Mälkiä, Juha-Pekka Hannikainen, Merja Immonen, Maarika Kasonen, Niilo Klemettinen, Esko Mielikäinen (uusi), Aimo Muhonen (uusi), Anneli Pulkka, Veikko Simelius ja Ritva Turtiainen.

Lue lisää


Piällysmies ry suuntaa jo uuteen ohjelmakauteen

02. lokakuuta / 2012

EU-ohjelmien uusi rahoituskausi 2014-2020 häämöttää jo Leader -toimintaryhmillekin, joita Piällysmies ry seudulla edustaa. Toiminta-alueen asukkailla, järjestöillä ja yrityksillä on mahdollisuus päästä vaikuttamaan uuden ohjelmakauden sisältöön ja toimintamalleihin jo lähikuukausien aikana.

Lue lisää



Kysy, tule käymään! Rahoituksen haku Yhdistys facebookissa Tapahtumat ja koulutukset
ELY EU Itä-Suomen kalatalousryhmä leader maaseutu.fi