lauantai / 16. marraskuuta / 2019

HAE NYT LEADER-RAHAA ENERGIANSÄÄSTÖÖN, ESTEETTÖMYYTEEN JA YMPÄRISTÖN KOHENTAMISEEN

Hakuaika yhdistyksille ja yhteisöille on avoinna 1.10. - 20.12.2019

Teemahankehaku Paikat kuntoon 2 avautuu hankehakijoille 1.10.2019.

Teemahankkeet ovat Piällysmies Leaderin hallinnomia "sateenvarjohankkeita", joista hanketoimijat voivat hakea rahoitusta pienimuotoisiin investointeihin tai toiminnan kehittämiseeen.

Paikat kuntoon 2-teemahankkeen alatoimenpiteillä parannetaan yhteisten kokoontumistilojen energiataloutta, niiden käytettävyyttä sekä esteettömyyttä ja kohennetaan ympäristön tilaa.

Teemahankkeessa rahoitetaan yleishyödyllisten yhdistysten ja yhteisöjen pienimuotoisia rakennus- ja laiteinvestointeja, joiden kustannusarvio on 1000 – 10000 euroa. Laiteinvestoinnin tulee liittyä rakentamiseen. 

Hankkeen julkinen tuki on 70 % ja hankkeen yksityisrahoitusosuus 30 % on katettava hakijan omalla rahoituksella, joka voi olla kokonaan talkootyötä. Alahankkeissa kustannusarvio koostuu näin ollen investoinnin hankinnoista sekä talkootyön osuudesta, josta hakijan tulee antaa selvitys hakemuksen yhteydessä.

Kohderyhmänä ovat alueella toimivat yhdistykset, jotka toimivat toimenpiteiden toteuttajina Heinävedellä, Enonkoskella ja Savonlinnan maaseutualueilla. Yhdistyksellä tulee olla Y-tunnus.

Rahoitusta on jaossa 42 000 euron tukipotti hanketoimijoiden käyttöön.

Hakuaika on 1.10. - 20.12.2019. Toteutusaikaa hankkeilla on 31.12.2021 saakka.

Lisätietoa hausta: http://www.piallysmies.fi/kehittaminen/teemahankkeet

Apua ja neuvoja hakemiseen Leader-ryhmästä sekä Elävä kylä-koulutuksista:

to 3.10. klo 18-20 Ahvensalmi, Oravin kylätalo Päiväkumpu

ke 16.10. klo 18-20 Punkaharju, Punkaharjutalo

to 31.10. klo 18-20 Kerimäki, Ystäväntupa

to 14.11. klo 18-20 Savonranta, Sampola

to 28.11. klo 18-20 Kallislahti, Kallislahden koulu

ke 4.12. klo 18-20 Enonkoski, kunnanvirasto (hankeneuvoja paikalla alkaen klo 16 alkaen)

Ota yhteyttä!

Teppo Leppänen
Toiminnanjohtaja
puh. 050 558 0636
sähköposti: teppo.leppanen(at)savonlinna.fi
 
Sini Yläsaari
Hankeneuvoja-toimistosihteeri
puh. 044 976 6880
sähköposti: sini.ylasaari(at)savonlinna.fi

 

Kysy, tule käymään! Rahoituksen haku Yhdistys facebookissa Tapahtumat ja koulutukset
ELY EU Itä-Suomen kalatalousryhmä leader maaseutu.fi