AIKU -teemahankkeen tavoitteena on tehdä näkyväksi elävää aineetonta kulttuuriperintöä, kehittää kulttuuriperintötoimintaa ja lisätä toimijoiden välistä yhteistyötä. Paikallisen kulttuuriperinnön piirteiden tunnistaminen, esiin tuominen ja arvostuksen nostaminen auttaa alueen asukkaita vahvistamaan omaa paikallista ja alueellista identiteettiä.
Rahoitusta myönnettiin Leader -alueen yleishyödylliset toimijat teeman mukaisiin kustannuksiin pienhankkeissa, niin kehittämiseen kuin investointeihin. Tuki maksetaan myönteisen rahoituspäätöksen saaneille toimenpiteille toteutuneita tukikelpoisia kustannuksia vastaan. Toimenpiteiden hakuaika oli 1.3. – 31.3.2022. Piällysmies ry:n hallitus valitsi toteutettavat toimenpiteet kokouksessaan huhtikuussa 2022 teeman omien valintakriteerien avulla. Valittujen toimenpiteiden toteuttajien kanssa tehdään tuensiirtosopimukset, jonka jälkeen toimenpiteen toteuttajat voivat aloittaa toimenpiteensä.
Toimenpiteiden tulee olla toteutettuna 31.12.2023 mennessä. Hakija vastaa toimenpiteen raportoinnista, kirjanpidosta, dokumentoinnista ja maksatushakemuksen laadinnasta sopimuksen ja erillisen ohjeistuksen mukaan.
Lisätietoa elävästä perinnöstä:
Mitä on elävä kulttuuriperintö?
Terveiset elävän kulttuuriperinnön erikoisasiantuntijalta!
Kotiseutuliiton materiaalia elävän perinnön työpajoista
![]() |
Kiitokset:
erikoisasiantuntija Leena Marsio, Museovirasto
kulttuurikoordinaattori Taru Tähti, Etelä-Savon maakuntaliitto
Yhteistyössä:
Saimaa-ilmiö
Etelä-Savon maakunta & AKKU – Alueellinen kuntien kulttuuritoiminnan kehittäminen Etelä-Savossa -hanke
![]() |
![]() |
![]() |