keskiviikko / 07. kesäkuuta / 2023

NuorisoLeader - HAKU AUKI!

Leader%2C nuoriso

Mikä on NuorisoLeader?

NuorisoLeaderin tavoitteena on tukea nuorten toimintaa sekä saada nuoret mukaan alueen kehittä­mi­seen. NuorisoLeaderillä kehitetään kotiseutua nuorten valitsemasta näkökulmasta. Tukea 10-25 -vuotiaiden nuorten omaehtoisiin, itse suunnittelemiin ja toteuttamiin hankkeisiin on haettavissa tämän sivuston kautta.

NuorisoLeader -rahoitus

NuorisoLeader-rahoituksen hakijana voi olla vähintään kolmen nuoren ryhmä, nuorten kanssa toimiva yhdistys tai muu yhteisö yhdessä nuorten kanssa tai nuori yrittäjä yksin. Nuorten roolin tulee projektissa olla aktiivinen: Hankkeen suunnittelevat ja toteuttavat nuoret, aikuinen toimii tukena rahoituksen hakemisessa ja hankkeen raportoinnissa. Projektilla pitää olla täysi-ikäinen vastuuhenkilö.

SavonLuotsi Leader ry:n NuorisoLeader -konseptin rahoittavat alueen kunnat ja se on SavonLuotsi Leader ry:n hallinnoimaa toimintaa. Projektin hyödyn tulee kohdistua Savonlinnan, Enonkosken, Joroisten, Juvan, Rantasalmen tai Sulkavan alueelle.

Mihin rahaa voi saada?

Rahoitusta voi hakea vaikkapa tapahtuman toteuttamiseen, harrastusvälineiden hankintaan tai pienimuotoiseen yritystoimintaan - pääasia että toiminta on konkreettista ja toteutettavissa.

Tukea ideallesi voit saada enimmillään 1000 euroa / hanke. Tuesta 70% maksetaan etukäteen ja 30% projektin päätyttyä kuitteja ja raporttia vastaan.

Ennen lomakkeen täyttöä lue huolellisesti NuorisoLeaderin säännöt. Löydät ne tämän sivun alalaidasta.

5 faktaa Nuoriso-Leaderistä

- voitte hakea rahoitusta, kun ryhmässä on vähintään kolme 10-29 -vuotiasta nuorta ja vastuuaikuinen

- nuoret yrittäjät (NY), 4H-yrittäjät ja kevytyrittäjät yksin (alle 18-vuotiaat nimetyn vastuuaikuisen tuella)

- rahoitusta voi saada vain *nuorten itse* suunnittelemaan ja toteuttamaan, päihteettömään toimintaan sekä toimintaan liittyviin tarvikkeisiin

- avustus käytetään siihen tarkoitukseen, mihin se on haettu ja hanke raportoidaan toteuttamisen jälkeen SavonLuotsi Leader ry:lle. Hakijan tulee palauttaa käyttämättä jäänyt osuus avustuksesta.

- hakuaika on jatkuva ja päätös avustuksesta ilmoitetaan hakijalle kuukauden kuluessa hakemisesta

 

TÄSTÄ HAKULOMAKKEESEEN - HAE PROJEKTIISI RAHOITUSTA!

Kysy, tule käymään! Rahoituksen haku Yhdistys facebookissa Tapahtumat ja koulutukset
Maaseuturahasto Leader